Asemantaustan kaupunginosassa sijaitsevalle Luhdan teollisuustontille laadittiin asemakaavan muutos yhdessä Lahden kaupungin asemakaavaosaston kanssa vuosina 2007-2008. Alueen käyttötarkoitus muutettiin liikerakennusten korttelialueeksi (KL), jolle saa sijoittaa paljon tilaa vaativaan erikoistavaran kauppaan luettavia toimialoja.
Entinen Luhdan vaatetehdas muutettiin liikekeskukseksi kolmessa eri vaiheessa, ensin saneerattiin kellari- ja 1. kerroksen tilat, toisessa vaiheessa 2. kerroksen tilat ja viimeiseksi matalan sivurakennuksen tilat.
Kauppakeskus on kolmekerroksinen, lisäksi 70 autopaikan pysäköintihalli kellarikerroksessa.
Kaikki liiketilat on suunniteltu yritysten omien konseptiohjeiden mukaisesti. Ulkoarkkitehtuurissa on haluttu säilyttää perinteisen teollisuusrakennuksen alkuperäinen henki.
Rakennuksen lämmönlähteenä on kaukolämpö.